Peter Fryckman Minun puolueeni on Suomi

Uusi kaasuputki Venäjältä Eurooppaan

Venäjä vetää Krimin kautta uuden kaasuputken, joka päätyy Italiaan ja myös Etelä-Saksaan.

Arvioitu valmistuminen kestää 2-3 vuotta.

Saamieni tietojen mukaan putki kulkee Krimiltä Mustanmeren ali Bulgariaan ja sieltä Serbian kautta päätyen lopulta Eurooppaan eli taloudellinen yhteistyö näyttäisi jatkuvan vastakkaisista yrityksistä huolimatta ja hyvä niin, sillä talouspakotteiden sijaan viisaampaa on tehdä kauppaa ja sitoa sillä osapuolet yhteiseen etuun.

 

Pakotteiden ja kauppasaarron merkityksestä niiden kohdemaalle on Etelä-Afrikka hyvä esimerkki, sillä pakkotoimien seurauksena maasta kehittyi pikatahtia teollinen mahti, joka tuotti tarvitsemiensa aseiden lisäksi lähes kaiken muun eikä noilla saarroilla ollut käsittääkseni lopulta lainkaan merkitystä itse tarkoitukseen eli apartheidin kaatumiseen. Ja kiitos mm. piispa Desmond Tutun kehittämälle ajatukselle anteeksiannon voimasta eli Totuuskomissiosta, jonka merkitys oli lopulta ratkaisevaa siinä, että maa pääsi kivuttomasti yli murroksen.

 

Ylipäätään ulkopuolisten sekaantuminen itsenäisten valtioiden sisäiseen kehitykseen ja monesta suunnasta esitetyt toivomukset vaatimuksineen eivät välttämättä ole oikea keino edesauttaa ihmisten välistä kanssakäymistä saati demokratian kehittymistä.

 

Kaikki vaatii aikansa ja aikaa on annettavissa, jos vain poliittiset tahdot malttavat niin tehdä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tuo joko on aprillia tai sitten ei. Koska kommentit loistavat poissaolollaan, ovat muutkin lukijat epätietoisia.

Käyttäjän peterfryckman kuva
Peter Fryckman

Tuli sama itselleni mieleen, mutta tämä ei ole aprillia.

Lähes kaikesta voi tehdä pilaa, muttei niin vakavasta asiasta kuin Euroopan ja sen kumppaneiden tulevaisuudesta.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Tarkoittaneeko kirjoittaja ehkä South Stream putkea, sen pitäisi olla valmiina jo muutaman vuoden kuluttua, valmistelevia sopimuksia on jo tehty. Aiheesta mm "EU’s big choice – Nabucco or South Stream?" - EU’s big choice – Nabucco or South Stream?

Käyttäjän peterfryckman kuva
Peter Fryckman

Mikäli ymmärsin oikein, niin sovellettuna South Stream niin, että se nyt kulkee Venäjältä Krimin kautta meren alitse Bulgariaan ja siitä Serbian kautta edelleen muuhun Eurooppaan.

Käyttäjän peterfryckman kuva
Peter Fryckman

Allaolevasta linkin kuvasta käy hyvin selville Ukrainan strateginen asema kauttakulkupaikkana Venäjän ja Euroopan väliselle napanuoralle.

http://static.businessinsider.com/image/52b3614bea...

http://www.businessinsider.com.au/heres-one-econom...

Käyttäjän peterfryckman kuva
Peter Fryckman

Näyttää ehtineen jo uutisiinkin Sevastopoliin saakka ulottuva putki Venäjän Krasnodarista. Tuo taitaa muuttaa South Streamin linjausta putken lähtöpäässä.

"Steve Marshall ,

News Wires

01 April 2014 08:27 GMT

Russia is reportedly looking to build a new undersea gas pipeline to Crimea after annexing the peninsula from Ukraine, which is now facing higher gas prices from Moscow-run monopoly Gazprom.

The proposed export route could be built at an estimated cost of 6 billion roubles ($171 million) and would have throughput capacity of 2 billion cubic metres per year, Russian Energy Minister Alexander Novak was quoted as saying by business daily Kommersant.

An unnamed Energy Ministry official had told another Russian daily, Vedomosti, that Gazprom could build a 400-kilometre pipeline with annual capacity of 10 Bcm from the southern Russian city of Krasnodar to Crimea’s main city of Sevastopol."

http://www.upstreamonline.com/live/article1356998.ece

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Aiemmasta kommentistani puuttui jutun linkki: http://arirusila.wordpress.com/2009/05/15/eu%e2%80...

Pyrkiessään epätoivoisesti etsimään vaihtoehtoa venäjän kaasulle EU tuki vuosikausia ns Nabucco kaasuputkihanketta. Yrityksistä huolimatta kaasuntoimittajaa ei vain löytynyt ja niinpä hanke käytännössä haudattiin pari vuotta sitten. South Streamin takana oleva Gazprom sen sijaan teki sijoituksia pitkin putkilinjausta, hankki lupia ja sopi aliurakoitsijoiden kanssa itse rakennustyöstä. Nyt EU byrokraatit oman lempihankkeensa kaatumisesta loukkaantuneina pyrkivät mm Ukrainaa tekosyynä käyttäen heittämään kapuloita Gazpromin rattaisiin. Tämäkin on hiukka epätoivoista sillä viime vuosina mm Kiina on tullut ostajamarkkinoille mm Turkmenistanista vedetyn putken myötä ja toisaalta Gazprom on solminut yhteistyötä mm Israelin, Kyproksen ja Kreikan kanssa Levantin alueen uusien löytöjen hyödyntämiseksi.

EU:ssa on hehkutetaan paljon nesteytetyn liuskekaasun tuloa USAsta. Kuitenkin tämä ensinnäkin vie vuosia, toiseksi hinta on maailmanmarkkinahinta ilman erityisetuja ja kolmanneksi Euroopan sisäosia ajatellen nesteytetyn kaasun purku satamassa ja välitys putkistoissa asiakkaille tekee hinnasta kilpailukelvottoman.

Käyttäjän peterfryckman kuva
Peter Fryckman

Maksettava se kaasu myyjälle joka tapauksessa on ja käsittääkseni kaasullakin on maailmanmarkkinahinta olemassa ja jopa vapaata kilpailua.

Jos Venäjää yritetään puoliväkisin eristää niin siinä saattaa lopulta käydä erikoisesti, kun sen kaasulle löytyy markkinoita Aasian kasvavilta alueilta.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Luin hieman lisätietoa hankkeesta. Siinä näyttää olevan kaksi vaihtoehtoa linjausten suhteen:

The more expensive option is a 10 billion cubic meter capacity pipeline that would run between Russia’s southern Krasnodar region to Sevastopol. The more economic option would start in Anapa, another city in the Krasnodar region on the northern coast of the Black Sea, adding an extra section to the existing South Stream project. (Lähde RT/business - http://www.south-stream.info/fileadmin/f/maps/eng/... )

Halvemman linjauksen hinta-arvio 200 mUSD, kalliimman viisinkertainen.

Karttalinkki Gazpromilta: http://rt.com/files/news/24/81/d0/00/gazprom-1.jpg
ja toinen kuvaten koko päälinjauksen: http://www.south-stream.info/fileadmin/f/maps/eng/...

Toimituksen poiminnat