*

Peter Fryckman Minun puolueeni on Suomi

Minä ymmärrän Venäjää ja presidentti Putinia

Ymmärrän, sillä tiedän, mitä on olla demonisoivan kuoron kohteena vaikka itse asia on ratkaisematta.

Malesialaisen matkustajakoneen alaspudottaminen laukaisi massiivisen mediakampanjan vaikka tänä päivänä on edelleen selvittämättä, kuka tai mikä tuon koneen pudotti ja kenen määräyksestä.

Mitään todellista näyttöä ei ole mihinkään suuntaan ja spekulaatiot sinkoilevat villeinä tiedotusvälineiden ottaessa innolla osaa laulukuoroon, jossa on vain yksi sävel. Syyllisen täytyy olla Venäjä.

Jopa sotaa huudetaan demonin pysäyttämiseksi ja silti tähän mennessä saatujen tietojen mukaan Venäjä ja nuo Itä-Ukrainan kapinalliset ovat ainoat, jotka ovat luovuttaneet asian ratkaisemiseen tarvittavat aineistonsa l. todisteensa kansainvälisille tutkijoille. Muut esittävät päivittäin oletuksia oletuksien perään ja keksivät uusia syitä sille, että eivät esitä omia "varmoja" todisteitaan siitä, että nimenomaan Venäjä tai ainakin sen tukemat kapinalliset ovat tuon joukkomurhan takana.

 

Tässä on syy siihen, että ymmärrän asian näköjään toisin kuin laulukuoro, sillä minunkin asiani on edelleen ratkaisematta vaikka olen omassa "sodassani" jo lähes kaiken menettänyt.

 

Tämäkö on sitä länsimaista oikeutta?

Tällaisen kansainvälisen "oikeuden" puolesta ja nimissäkö Suomen tulee olla mukana toimimassa vastoin kaikkia rikos- ja muun oikeuden perusperiaatteita, joiden mukaan täytyy ensin olla lopullinen oikeudellinen ratkaisu ennen kuin ryhdytään toimenpiteisiin?

Politikointi on ottanut vallan kaikessa ja vanha toteamus siitä, että sota on politiikan jatke näyttää sekin kääntyneen päälaelleen.

Nyt rakennetaan ensin sodat ja niillä politikoidaan.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Totuus on aina ensimmäinen uhri. Ei ole helppoa olla Putin, Putinin paikalla.

Käyttäjän AnteroTossavainen kuva
Antero Tossavainen

Voi sinua Peter.

Ensin tuuomitaan huutoäänestyksellä ja sitten, jos on "hambergerlilaiselta on aikaa" , niin ehkä tutkitaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mitä tarkoittaa:

" jos on "hambergerlilaiselta on aikaa" " ???

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Näin se menee Peter maailman politiikan laskiämpäri vuotaa ja meidän ruskeakielet seuraa vanaa!

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Separatisticapon pahalainen kun ehti jo ottaa kunnian pudotuksesta tuoreeltaan, kunnes kävi ilmi, että olikin käynyt valitettava hätäily ja sekaannus. Ei kai kukaan ole vakavammin väittänyt, että kone olisi ammuttu alas Venäjän puolelta. Separatistien tukijana Venäjällä on lähinnä moraalinen, ei niinkään juridinen vastuu tapahtuneesta. Toki Putin hallinnolla mitään moraalia ole, joten vähät välittänevät.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Tämä on nimenomaan sitä länsimaista "oikeutta".

Mikä voi olla syynä siihen että niitä "varmoja" todisteita ukrainalaiskapinallisten syyllisyydestä ei esitetä? Luulisi näet että jenkkien kaikkiin maapallon kolkkiin ulottuva urkintajärjestelmä olisi ihan oikeasti tietoinen koneen pudottajasta - oli se tahallinen tai tahaton teko. Jos Venäjä edes jollain tavoin olisi vaikka vain osavastuullinen, USA olisi viivana esittänyt todisteet koko maailmalle. Nyt se ei tee sitä, vaan vaikenee rehvasteltuaan ensin sillä että todisteita on.

Onko USAlla jotain salattavaa? Mitähän se mahdollisesti voisi olla?

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Joo, jenkithän ilmoitti heti alkuunsa et niillä on tutkadataa josta voi jäljittää sen BUK ohjuksen lähtöpaikan.

Eipä oo näkyny.. Eikä muuten tulla näkemään.

Mut pottunokille riittää ku niille kerrotaan miten asiat on.

Muu onkin sitten "hienostunutta venäläistä disinformaatiota", kuten tää norjalainen Nato-apina on asian ilmaissut.

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Selvää lienee, että sekä Yhdysvaltojen että Venäjän johto tietävät tarkalleen, mitä tapahtui, niin paljon tiedustelua alueelle kohdistuu. Ilmeisesti kummankaan intresseissä ei ole tässä diplomaattisessa tilanteessa setviä asiaa julkisuudessa ainakaan ennenkuin kolmannen osapuolen tutkinta on valmistunut.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Jännä nähdä miten nää mahdolliset 30mm konetykin jäljet selitetään parhainpäin..

Linkin jutussa hyvää kuvaa hylystä jokaisen itsensä arvioitavaksi.

http://www.anderweltonline.com/wissenschaft-und-te...

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula Vastaus kommenttiin #10

Minun valistunut arvaus on, että ohjuksen sirpaleet eivät tee täysin pyöreitä reikiä ohjaamoon?
Konetykin ammuksen reikiä(kö)?
Missä ovat ohjuksen kappaleet? Onko löytynyt moottorin osia, suuttimia tms.?

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #11

Niin sitä vois luulla..

Mut anyhow, separatistit ampu bukilla kopin täyteen pieniä pyöreitä reikiä. :D

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #10

Seuraavaksi esittelet varmaakin "termiittijälkiä" WTC:n runkopalkeissa. Kiväärikaliiperin aseen jälkiä jossain levyssä.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #17

Hyvä hyvä, jatka samaan malliin ja lue iltapäivälehtiä. Ei tuu ainakaan pää kipeeks.

Pst. Ihan näin meidän kesken...

Ajattelu ei tee kipeetä. ;)

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kummallakin osapuolella saattaa olla sateliitti- tai muuta dataa ja siten myös tarkempaa tietoa tapahtuneesta. Mutta aivan yhtä varmasti kumpikaan osapuoli ei voi paljastaa kuinka tarkkaan tiedonkeruuseen se parhaimmillaan pystyy. Miksi paljastaa koko maailmalle mihin me parhaimmillamme pystymme ja menettää salassapitohyöty? Ei kai mikään maa nyt julkisesti paljasta kuinka tehokasta/tehotonta sen tiedustelukyky on.

Niinpä pitää jäädä odottamaan perinteistä tutkinnan valmistumista. Tai sitten julkisuudessa esitetään jotain vahvasti huononnettua jälkeä oman sateliittivalvonnan tasosta (vrt Irakin sota/joukkotuhoaseet).

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

En ole nähnyt missään mainintaa, että koneen valmistaneen Boeingin oma tutkijaryhmä olisi paikalla tai matkalla sinne vaikka tietääkseni Boeing lähettää aina oman ryhmänsä, jos Boeing kopsahtaa alas tai sattuu muunlainen onnettomuus.
Se on outoa.

Olen miettinyt myös, onko mahdollisesti käytetty koneeseen jotain ohjauksen ohittavaa override-systeemiä.
En valitettavasti ole kovin tekninen tyyppi.

Hannu Tanskanen

Etpä niin.

Kuinkas Boeing sinne olisi päässyt, kun ei kukaan muukaan puolueeton tutkija moneen päivään, siinä ajassa ehtii hävittää/vaihtaa vaikka kuinka paljon todisteita.

Mutta Riikka onkin salaliittoteorioiden Tonava, tuon totesin jo Magneettimediassa, jonne samaan aikaan kirjoitimme kustantajan pyynnöstä, lujaa pakenimmekin sitten ;-)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #21

Mitä salaliittoteoretisointia se on, jos "ajattelee ääneen" keskustelupalstalla eri mahdollisuuksia, eri näkökulmia?

Teoriaksi se muuttuu vasta, kun esittää asian väitteenä/varmana tietona, sanoo että mulla on nyt tällainen teoria asiasta/tapahtuneesta.

Vastustatko sinä ajattelua tai keskustelua?

Hannu Tanskanen Vastaus kommenttiin #22

En toki, sananvapaus on pyhä puolueenikin premissi.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Kun kirjoitat tällaisen jutun, niin pitäisi samalla kertoa siitä, onko sinulla menossa jotain bisneksiä venäläisten kanssa nyt tai lähitulevaisuudessa. Näin lukijat voivat paremmin arvioida sitä, millaisia motiiveja tämän kirjoituksen takana voi olla.

Käyttäjän peterfryckman kuva
Peter Fryckman

Minulla olisi erittäin hyvä business venäläisten kanssa, ellei sitä olisi minulta Suomen valtion myötävaikutuksella annettu varastaa ja siirtää ulottumattomiini Eestiin.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Matkustajakoneen putoaminen on mielenkiintoinen kerta kaikkiaan. Länsimaat syyttävät separatisteja, jotka olisivat ampuneet konetta BUK-ohjuksella. Tästä todisteet ovat heikot, vaikka netissä separatistit itseään kehuivatkin.

Kone kuitenkin putosi ja se pudotettiin. Tämä lienee tosiasia. Kummallista on kuitenkin se, että kesti hyvin monta päivää ennen kuin kukaan länsimaalainen pääsi paikan päälle.

Koneen rungosta on löytynyt joidenkin tietojen mukaan 30 mm:n tykin aiheuttamia reikiä. Ihmetystä on kuitenkin aiheuttanut se, että Ukrainalla ei ole koneita, jotka pystyisivät lentämään niin korkealla ja ampumaan tykeillä.

Hämmästystä on myös herättänyt ajan vähyys, joka annettiin länsimaisille tutkijoille olla paikan päällä.

Mutta lienee kuitenkin aivan selvää, että kyseessä on USA:n ilmavoimien tekemä provokaatio. Heidän ääntä nopeammat pommikoneet lensivät Afganistaniin jostain Miamista. Eiköhän matkustajakoneen pudottanut joku tuollainen kone.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Onhan mahdollista, että Ukrainan hallitus antoi käskyn hyökätä separatistien kimppuun onnettomuusalueella jolloin sinne lennätetyt ammukset, kranaatit ja muu roipe sotkisivat tehokkaasti jäljet siitä, että MH17 pudotettiinkin jollain ihan muulla kuin Bukilla.

Alueelta löytyvät sirpaleet ja ammuksetkin olisivat peräisin separatistien ja hallituksen joukkojen yhteenotosta, eivät koneen pudottamisesta, ikään kuin. Ei niitä pystyisi erottamaan, mikä pudotti koneen ja mikä tuli jälkeenpäin.

Käyttäjän peterfryckman kuva
Peter Fryckman

Tämä tapaus ei taida olla leikinlaskun arvoinen kuitenkaan. Mielestäni USA:lla ja Ukrainalla on hallussaan olevilla tiedoilla mahdollisuus asia ratkaista, mutta lopullinen tahto näyttää puuttuvan.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

En laskenut leikkiä, esitin erään mahdollisuuden keskusteltavaksi.

Toimituksen poiminnat