Peter Fryckman

Minun Tarinani

Aivan ensiksi haluan kiittää Uuden Suomen väkeä tästä mahdollisuudesta siirtyä aikaan, jolloin voin kertoa tarinastani oman versioni ilman, että sitä joku muokkaa mieleisekseen.Toiseksi kiitos tyttärelleni siitä, että auttoi minut alkuun tällä tiedonvälityksen saralla ja hänelle erityiskiitos tuosta nimestä ”peppeli”, jota ei näköjään pysty vaihtamaan sekä tuosta valokuvasta, jota ei ole otettu viime viikolla.
Onneksi oli noinkin huolellinen kirjainten kanssa.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan verottaja olisi ollut antamassa yhtiölleni anteeksi verovelkaa ja tämän vuoksi lähetin  STT:lle oikaisupyynnön, jonka laitan tänne näkyviin sellaisenaan toivoen, että se viimein selventää, mistä tässä puhutussa ”anteeksiannossa” todellisuudessa on kyse.

”OIKAISU JULKISUUDESSA OLLEISIIN TIETOIHIN

Asiassani EI ole kyse verovelan anteeksiannosta vaan verottajan itsensä toimesta  liikaa ja perusteettomasti perittyjen veron korkojen palautuksesta eli yksinkertaisesta ja lakiin perustuvasta veronpalautussaatavasta.

Aikajanaksi muokattuna tapahtumaketju on lyhykäisyydessään seuraava:

1988 tytäryhtiöihin syntyy tuloa n. 9 me

1991 emoyhtiö antaa ulosottoon vakuudeksi tulevaa veroa varten

omaisuutta n. 10 me

1993 alkaa rikosprosessi, koska vero on maksamatta

1996 aprillipäivänä 1.4.1996 vero lopulta määrätään ja oli n. 5 me

(32,4 miljoonaa mk)

1997 tammikuussa pesänhoitaja Kauppinen ja asianvalvoja Nurmi hakevat

vakuuden antanutta emoyhtiötä konkurssiin, mutta käräjäoikeuden

naispuheenjohtaja hylkää hakemuksen mm. sillä perusteella, että

realisoimatonta omaisuutta on vakuutena

1997 helmikuussa saa lainvoiman (KKO) ns. peräytyskanne, jolloin poistuu

este vakuutena olevan omaisuuden realisoinnille ja tällöin

konkurssiasiamiehen kannan

mukaan tuli omaisuus viimeistään realisoida sekä maksaa vero pois

    * tällöin vakuutta oli n. 1,2 me (KHT) enemmän kuin vero korkoineen

1999 joulukuussa vero saa lopullisesti lainvoiman (KHO) ja tämä on viimeinen

hetki myydä verottajan hallussa oleva omaisuus sekä maksaa vero pois

    * tällöin vakuutta oli n. 4 me (KHT) enemmän kuin vero korkoineen

2000 sen sijaan, että verottaja olisi ainoana velkojana realisoinut v:sta 1991

hallussaan olleen omaisuuden ja maksanut itselleen kuuluvan veron korkoineen,

se antoi pesänhoitajan ja asianvalvojan hakea vakuuden antanutta emoyhtiötä

taas konkurssiin.

Emoyhtiö nosti tuon jälkeen vahingonkorvauskanteen (n.13 me) sekä valtiota

että sen toimijoita vastaan, minkä (realisoitumattoman ja verottajan itsensä

aiheettomana kiistämän) kanteen verottaja v. 2000 allekirjoittamattomalla

veroilmoituksella tuloutti ja verotti.

Alkuperäisen veron korko jatkoi juoksuaan vuoteen 2007, jolloin tuo

vahingonkorvauskanteen perusteella määrätty vero poistettiin, mutta sen

alkuperäiselle verolle aiheuttama korkovelka säilyi ja jatkaa edelleen matkaansa.

Tätä virtuaalivelkaa, joka ei perustu edes Verolakiin, ollaan nyt sitten suureen

ääneen antamassa anteeksi vaikka verottajan tulisi pyytää itseltään anteeksi

sitä, ettei ajoissa ja lain mukaan realisoinut hallussaan ollutta omaisuutta

ja maksanut itselleen kuuluvaa verosaatavaa; itselleen.

Syysterveisin Peter Fryckman

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa 9 miljoonan euron tulo johti 5 miljoonan euron

veroon v. 1996 ja tähän mennessä omaisuuttani on realisoitu 13 miljoonaa

euroa ja vielä pitäisi kuulemma saada 4 tai 7 miljoonaa euroa.

Voinen hyvällä syyllä kysyä, kuka teistä hyväksyisi kohdallaan vastaavan asian?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Ihan vaan vuosi sitten nähdyn tv-dokumentin pohjalta ja siinä esiintyneiden itämafiatyylisten pesänhoitajien tms. olemuksen vuoksi olen valmis uskomaan, että kohdallasi on tehty nimimerkkini kömpelösti vihjaama oikeusmurha. Iso koneisto voi niitä tehdä. Ilman vastuuta.

Tervetuloa,

ja olettehan varautuneita myös siihen, että blogianne saattavat jotkin tahot rujostikin häiriköidä. Internetissä tarvitaan "paksua nahkaa" ja ymmärtäväistä otetta.

On oikein, ja hyvä että teilläkin on täten forum käytettävissänne.
Internet on tosiasiallisesti suuri tasa-arvoistava elementti.

Mielenkiintoinen (sallinette ilmaisun) saaga, joka vielä saanee uutta sisältöä. Verottaja on vähintäinkin mielenkiintoinen instanssi.

Käyttäjän joonaskiminki kuva

Hei,

Ylläpidon kommentti tähän väliin. Fryckmanin blogi tehtiin uudelleen, jotta sen nimi saatiin vaihdetuksi. Tästä syystä eiliset kommentit ovat hävinneet artikkelin alta. Syynä ei siis mikään moderointi tai väärät mielipiteet, vaan tekninen muutos.

Joonas Kiminki / US

Käyttäjän markolilja kuva

Jos puuttuu "poliittinen kummisetä" kuten uffelta, voi käydä huonosti ja koneisto imuroi ylimääräisen rahan taskuunsa.

Samaiset "poliittiset kummisedät" pelastivat pankit ja suuryhtiöt, mutta jättivät pk-yritykset ja velalliset/takaajat pulaan.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva

Tervetuloa blogien maailmaan,

Luin taannoin yhden arvostetun oikeusoppineen ehkä aika täydellisen tutkimusraportin jutustasi, jota kuvasit yllä - ent. tuomarin kertomus oli huomattavasti laajempi ja sen oli ko. oikeusoppinut allekirjoittanut. Se linjasi mielestäni hyvin kirjoittamaasi lyhennelmää.

Eräiden oikeusoppineiden mukaan oikeuslaitoksen päätöksistä on jopa noin 20-25 prosenttiä vääriä - lähinnä todisteiden puuttumisen, vaillinaisuuksien ja jopa väärien valojen vuoksi.

Tsemppiä yrittämiseen!

Vähän kohtuutomalta tuo tuntuu, jos varat ovat ollet suuremmat kuin velat.

Käyttäjän harmaasusi kuva

Äkin lukien kyseessä on siis vain viaton pikkuseikka;
kyky myöntää tehty virhe!

Politikan ja virkamiehen OPPIKIRJA:
Sääntö № 1. Älä myönnä mitään, koskaan.

Tuostahan jokaisella lukijalla, tollommallakin on
näyttöä aivan paikalliselta tasolta.

Harmaasusi™

Tervetuloa tälle paanalle ja plokkariksi. Niin sitä pitää. Hienoa. Ja verottaja pelkää julkisuutta, joten on hyväksi meille kaikille, että asioista puhutaan.

Ihan vaan mielenkiinnosta kysyisin että minkä vuoksi veroja ei maksettu ajallaan? Ja miksi asian annettiin mennä ulosottoon?

Kauan eläköön sananvapaus.

Vielä kun se oikeus toteutuisi!

Kerro Peter oletko sinä, sinunmielestäsi tehnyt mitään väärin tai Suomen lakien mukaan rikollista?

Huhhuh, kafkalaista menoa etten paremmin sano. Surullisen kuvan antaa maamme oikeuslaitoksesta.

Valtamediaa asia ei kiinnostane, onhan kyseessä pikkuasioista kuten kymmenistä miljoonista euroista ja virkamiesten mielivallasta. Toista olisi jos kyseessä olisi jotain oikeasti arvokasta, kuten tuppeen höylättyä lautaa.

Missä ovat kaikki tositteet tuloista ja menoista noilta vuosilta?

Hiukan arveluttaa tämä puolustuspuhe.

Mukana on varmasti ainakin osa totuudesta, mutta monesta on kirjoittaja vaiennut. Kokenut kehäkettu osaa.

Mielestäni tässä ei ole kyse siitä onko Fryckman tehnyt rikoksen vai ei? Hänet on tuomittu joten eikä se jo kerro sen?

En tunne verolakia hirveän tarkasti, mutta jotenkin tuntuu tyhmältä ettei rahoja peritty heti, vaan annettiin korkojen juosta.

Väärin käytön mahdollisuudethan ovat tässä rajattomat, valtio voisi viivytellä näiden asioiden kanssa vaikka kuinka kauan ja vaati melkein mitä korkoja haluaisi. Hyvä, että saadaan asiasta toinenkin puoli esille.

Ei yhtään yllätä. Suomen verottajan toiminta on erittäin mielivaltaista ja tälläiset ajojahdit valitettavan jokapäiväisiä. Todennäköisesti tässä kuten niin monessa muussakin tapauksessa yksittäisten virkamiesten toimet yksityisellä puolella olisivat johtaneet ehdottomiin vankeustuomioihin, mutta verottajan väärinkäytöksinä ne hyväksytään ilman mitään sanktioita. Tämä maa kaipaisi kipeästi verotarkastajia jotka tarkastaisivat verottajan toimintaa ja langettaisivat varoituksia, sekä veisivät syyttäjälle selkeästi väärin toimineita virkamiehiä. Oikeus ja kohtuus myös valtion toiminnassa kansalaisiaan kohtaan.

Miten tämä on "rehellisessä" Suomessa mahdollista ! Venäjällähän ne mielivaltaiset virkamiehet pitäisi olla !

Sympatiani ovat Fryckmanin puolella. Tietoni asiasta perustuvat lehtijuttuihin ja siihen mitä olen televisiosta nähnyt. Se kuitenkin riittää. Fryckman on mielivallan uhri. Tuli mieleen Olli Rehnin ja Alpo Rusin kirja "Kylmä tasavalta". Kirjassa sanottiin, että Suomi ei ole oikeusvaltio vaan viranomaisivaltio.
Voimia!

Käyttäjän malva kuva

Tervetuloa vaan joukkoon. Kyllä tänne aina yksi Peter Fryckman mahtuu. :)

Eeva

kommentti kysyjälle n:o9 sitä maksamistahan blogin kirjoittajakin ihmettelee,koska hänhän on asettanut pantin tulevia veroja varten joka verottajan olisi jo aika päivää sitten realisoida

Mitä tai mikä kyseinen "pantti" oli, joka olisi pitänyt realisoida aikoinaan ja miten sen arvo on sittemmin kehittynyt?

Käyttäjän ejv54 kuva

En tunne noita asioita mutta olisin otettu jos kommenteissa otettaisiin jotain Fryckmanin tapauksesta riippumattomia mutta häneen liittyviä oikeudellisia periaatteita jne joilta jalansijoilta asiaa voisi tarkastella. On muuten ihan kökköä ruveta sympatiseeraamaan Fryckmania sen takia kun rupesi asiastaan blogaamaan. Onhan se nyt aivan naurettavaa - tulee mieleen taas Hotel California - otetaan lavoille taputellen vastaan ja kaikki käy .." but you can´t escape ".

Tämmöinenkö sanahuumehuuruinen yhteisö on blogiyhteisö vai voisiko siltä edellyttää jotain analyyttisempaakin kuin siis tyyliin poikkesin lähipubiin saamaan kansalta vapautuksen. Olen erittäin epäileväinen suomalaisen oikeusjärjestelmän kykyyn suoriutua kunnialla periaatekysymyksistä kuten korruptiosikailu osoittaa mutta ei sen tuomitsemiseen käy että joku tulee blogeihin ilmoittamaan asiansa - kyllä siihen kättä pidempää periaatteellista tarkastelukulmaa pitää olla.

Tätä periaatetason heittoa enempää keskusteluun osallistumatta.

Käyttäjän peterfryckman kuva

Kiitos kaikille kommentoijille siitä, että jaksoitte ylipäätään oikaisuni lukea sekä siitä, että mietitte lukemaanne.

Tässä oikaisussa on lähinnä kyse siitä, että halusin korjata julkisuudessa esitetyt väitteet siitä, että verottaja olisi ollut antamassa jotain verovelkaa anteeksi.

Mikäli professori Andersonin asiantuntemukseen on luottaminen, mitään verovelkaa ei ole eikä voi olla, koska verottajalla on koko prosessin ajan ollut riittävästi omaisuutta hallussaan tuon ainoan verovelan (1.4.1996 n. 5 me) maksamiseksi korkoineen.

Minä en ole voinut asiaan vaikuttaa vaan maksaminen on ollut koko ajan kiinni pesänhoitaja Kauppisesta, asianvalvoja Nurmesta ja tämän esimiehistä verohallinnossa.

Verohallinnon virkamiehiä sitoo toimissaan laki samoin kuin kaikkia muita virkamiehiä eikä silloin pitäisi olla merkitystä sillä, kenen asiasta kulloinkin on kyse tai kuinka paljon julkisuutta asia on saanut tai saa.

En yritä tehdä itsestäni pulmusta vaan haluan julkituoda oman kantani, kun minulle tämä mahdollisuus näin tarjoutui.

Kyse on siis vain veron korkojen juoksuttamisesta ja sen oikaisemisesta.

Tuula Kiilamolle erityiskiitos termistä kehäkettu, sillä taistelutahtoa nämä vuodet ovat vaatineet eikä loppua näy, mutta minä jatkan.

Käyttäjän peterfryckman kuva

Jussi Vaaralalle.

"Olen erittäin epäileväinen suomalaisen oikeusjärjestelmän kykyyn suoriutua kunnialla periaatekysymyksistä kuten korruptiosikailu osoittaa mutta ei sen tuomitsemiseen käy että joku tulee blogeihin ilmoittamaan asiansa - kyllä siihen kättä pidempää periaatteellista tarkastelukulmaa pitää olla."

Mikäli ymmärsin oman tekstini tuossa oikaisussa oikein, en tuominnut lainkaan oikeusjärjestelmäämme vaan korjasin väärän tiedon koskien "verovelkaa", jota ollaan oltu suureen ääneen antamassa anteeksi.

http://ohjelmat.yle.fi/files/ohjelmat/u3219/Edward_Anderssonin_muistio_s...
Käsittääkseni verottaja on toistaiseksi vielä oikeusjärjestelmässä vain yksi osapuoli vaikka joskus tuntuu ja näyttää olevan toisin.

Professori Anderssonin lausunnolla pääsee tässä asiassa kartalle ammattilaisen opastamana.

Käyttäjän malva kuva

# 23 Peter

Minusta asia on ihan ok. On hyvä, että saat rauhassa esittää asian, kuten sen itse näet. (eikä ainakaan minulla ole mitään syytä olla uskomatta Sinun sanaasi)

Olen itse todella oikeudentajuinen ihminen ja haluan, että kaikista tällaisista "ikuisuuskysymyksistä" tehdään yhteenvedot ja niistä kunnon- ja ennenkaikkea oikeat johtopäätökset.

Minä uskon ainakin, mitä sanot.

Elämä on lyhyt, joten olisi hyvä saada elää sitä rauhassa ilman tuollaista painolastia. Toivottavasti saat sen karistettua harteiltasi. :)

Elämästä kannattaa nauttia, kun on sitä vielä jäljellä. :) Toivon, että tämä asia on nyt loppuunkäsitelty ja voisit jatkaa ihan puhtaalta pöydältä. Toivon todella vilpittömin mielin sitä. :)

Tace care,

Eeva

Käyttäjän ejv54 kuva

24, Peter Fryckman - ymmärtänet että kritiikkini oli tarkoitettu blogien keskustelukulttuuriin joka voisi olla oikeasti joka suuntaan kehittävää ja aika usein kai onkin eikä niinkään sinuun esiintuloosi. Tervehdän sitä myönteisesti että näin teit. Koko tämä internet keskustelualusta on mielenkiintoinen koska sitä on kaikkiin aiempiin median muotoihin verraten vaikea kontrolloida etenkään kun kansalaiset pääsee myös kaikenlaisten faktojen äärelle sangen helposti. Ja joita faktoja sitten kannattaisi viljellä taustastruktuurina muulle keskustelulle. Muutenhan koko juttu saattaa repsahtaa baaritiskin rytminyökyttelyksi eikä se ole edes hauskaa vaikka baaritiskillä sinänsä saattaa joskus olla hauskaakin.

Katinkullan kaappaus, Vise-yhtiön lahtaus, pankkkikriisi ja pankkituki 60 000 terveen yrityksen tuhoamisineen ja pankeille teurastuksen palkitsemisineen, pankkituki ja pankkioikeudenkäynnit eli pankkien mahdollisuus mielivaltaan ja rikoksiin valtion ohjaileman oikeuslaitoksen avulla ym. ym. Nyt tässä verottajan suorittama mielivaltainen ryöstö ja elinkautinen velkaorjuus arvovaltakysymyksenä, vaikka muilta jopa velat annetaan anteeksi panevat taas luottamuksen yhteiskuntaan koetukselle. Tai edes johonkin sen osaan.

# 3

Eikö niitä aiempia kommentteja olisi voinut copypasteta tähän listan kärkeen.

Nyt keskustelu meni yksinkertaisesti pilalle.

Verojohtaja Laaksonen ja V-j Tammi olivat esimerkkejä ryvettyneistä vero-herroista.Ryssiä haukutaan ja sivistys-valtiota pelataan.Mutta ollaan vaan TSUHNIA !

Oli hyvä saada oikeata tietoa... sympatiat on Fryckmannin puolella..verottaja on hullu-virasto joka saa tehdä virheitä ja mielivaltaa joutumatta siitä tuomiolle. Nurkanvaltaus rahoilla oli kannattanut ostaa kultaharkkoja ja piilottaa nyt kulta on arvokasta...rehellisyys ei kannata jos vastassa on verottaja.

Käyttäjän mirekkamri kuva

HEI KAIKKILLE!

OLEN PAHOILLANI JOS KIRJOITAN VÄÄRIN SIIS KIRJOITUSVIRHEITÄ VOI OLLA KOSKA OLEN ULKOMAALAINEN.

TUNNEN PETER FRYCKMAN I JOO n.4 VUOTTA.ENSIN HÄN ON REHELLINEN,SUORA,REILU SUOMALAINEN LIIKEMIES.VEROTTAJA JA MUUT VIRANOMAISET TULE VIELÄ YMMÄRTÄMÄÄN SITÄ ETTE FRYCKMAN ON SYYTÖN.
SUOMI TARVI TÄMÄN TYYPISTÄ LIIKEMIESTÄ ULOSPÄIN SUUNTAUTUMISEN VARTEN MAAILMA MUUTTU JOKA PÄIVÄ VEROTTAJA TÄYTY ANTA RAUHA KAIKKILLE JOKA TEE TYÖTÄ.PUHUTAAN KOKO AJA GLOBAALI JA INTEGROINNISTA EU:HUN JA MAAILMAAN ME EMME OLE ENÄÄ YKSIN TÄSSÄ MAAPALLO ON PIENENTYNYT JA PIENÄNÄ KOKO AJA ELI TARVIMME MUITAKIN IHMISIÄ JA MUUT TARVII MEITÄ.SUOMI TARVI FRYCKMAN IN KALTAISTA LIIKEMIEHIÄ JOS HALUA VIENNIN KASVUA JA RAHAN TULO MAAHAAN.FIKSU IHMINEN TAJUU HETI MISTÄ ON KYSYMYS.VIENTI JA TUONTI LISÄKSI LIIKMIEHÄT TEKE MAASATA TUNNETUKSI.MAAILMA PITÄÄ TUTUSTU SUOMALISEN REHELLISYTÄÄN JA LUONON JA SEN JÄLKÄN VOI TULE SIJOITTA SUOMEEN JA MAKSA VEROA JA NIIN VOIDAN KEHITTÄ ESIMERKKIÄ PALJON.
ENNEN KUN PUHUTTE FRYCKMANISTA NEGATIIVISESTI TÄYTY TUTUSTUA HÄNEN.TIEDÄN SUOMALAISET OVAT FIKSUA MUTTA ENNAKOLUULOISIA,NYT EI SAA OLLA TÄSSÄ TAPAUKSISSA.KOSKA OLEN TUTUSTUNUT JA TIEDÄN HÄN ON AINA MAKSANUT MITÄ HÄNEN PITÄ MAKSAA.
KAIKKILLE HYVÄ JATKOA

Moi Peppe, ei kai tässä elämässä kukaan aivan syytön ole, tavalla tai toisella sitä möhlää aina jotakin... Onnea matkaan, tämä on pieni viesti yhdeltä Israelinmatkustajalta kauan sitten... et varmaan muista enää, mutta halusin silti panna pienen ajatuksen täältä meren toiselta puolelta. Muistan kaiken hyvällä. (Varsinkin kun pelastettiin kulkurikissat :-) ) Toivottavasti sotkut suoristuu joskus! Terve vaan, Ruth PS. kyllä sä varmaan yhteen iltarukoukseeni mahdut :-)

#12,

"Valtamediaa asia ei kiinnostane, onhan kyseessä pikkuasioista kuten kymmenistä miljoonista euroista ja virkamiesten mielivallasta. "

Valtamedia on vallan sylikoira. Se on onnellinen saadessaan syödä valtaeliitin suusta pudonneita murusia, kun valtaeliitti mielivaltaisesti pureskelee Fryckmanin tapaisia yritteliäitä kansalaisia välipalakseen.

Hyvä Fryckman,

Jos olet hankkinut omaisuutesi väkivallattomasti eli vapaaehtoisin sopimuksin, ilman petoksia ja varkauksia, niin moraali on puolellasi.

Moraalia ei voi ostaa eikä säätää lailla. Teon moraalinen arvo ei riipu siitä, kuka teon tekee eikä siitä, mitä lakikirja siitä sanoo. Varkaus ei muutu väärästä oikeaksi lainsäätäjien määräyksellä. Varkaus ei myöskään muutu väärästä oikeaksi verottajan tekemänä. Varkaus ei muutu väärästä oikeaksi, vaikka enemmistö kansasta kannattaisi varkautta demokraattisesti.

Verotus on aina moraalitonta, eikä verotuksen tarkoitus pyhitä keinoja.

Tuntematta tapaustasi ja taustoja siihen, miksi verottaja muutti pelkän varkauden sadismiksi, totean, että oman omaisuuden piilottaminen varkailta on moraalisesti hyväksyttävä teko. Moraalinen oikeutus ei kuitenkaan lohduta kun vastassa on ylivoimainen väkivaltamonopoli, joka ottaa haluamansa väkivalloin ja rankaisee tottelemattomuudesta armottomasti.

On siis parempi taipua ylivoimaisen rikollisjärjestön edessä, kuin pitää itsepintaisesti kiinni moraalisesta oikeudestaan omaan omaisuuteensa ja fyysiseen koskemattomuuteensa.

Lopuksi totean, että jos olet toiminut moraalisesti oikein, niin omatuntosi on puhdas ja voit nukkua yösi siltä osin hyvin. Niiden, jotka säätävät moraalittomia lakeja ja toimeenpanevat niitä, puhumattaakaan siitä, että toimeenpanossaan eivät edes noudata omia lakejaan, olisi syytä pyöriskellä yöt tunnontuskissaan.

Veroparatiisien ylistykseksi

Joskus on ollut puhetta siitä, olisiko Peter Fryckmanista ollut Kansalisen Kokoomuksen ehdokkaaksi.

Jos nyt aikaa ja mahdollisuus on niin eikö noita verolakeja ja käytäntöjä olisi mukava käsitellä vaikkapa kansanedustajana talousvaliokunnassa?

Olisiko Fryckmanista siis kansanedustajaehdokkaaksi huhtikuun 2010 eduskuntavaaleihin?

Meillähän on paljon puolueita nyt eli jos ei mahdu esimerkiksi Kansalliseen Kokoomukseen, jonka ja SDP:n, virkamiehiä on paljon verohallinnossa niin sitten Perussuomalaisiin tai vaikka Piraattipuolueeseen.

Jotenkin tuntuu, että edes vaaleihin tarvittaisiin jonkinlaista diversiteettiä ja pluralismia, jahka kolmen suuren puolueen ylisuuret eduskuntaryhmät purkautuvat. Noin 36 kansanedustajaa - 42 kansanedustajaa on milestäni suurellekin puolueelle sopia määrä, koska näin olisi mielipidetilaa muutamalle pikkupuolueelle noin 74 - 92 kansanedustajan verran. Luulen, että oikeusvaltioperiaatteelle riittäisi kannattajia myös Uodin veljesten osalta.

Minusta Fryckman ja Uoti sopisivat johonkin oikeistoliberaalipuolueeseen, kuten Piraattipuolueeseen, joka suhtautuu skeptisesti koneistoihin: ainakin vielä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja